tiistai 20. syyskuuta 2011

Unohtakaa persut

Persu-agenda on suurelta osin retoriikkaa, joka kulkee näin: kielletään ongelmien monimutkaisuus, kiinnitetään yksittäiset ongelmat johonkin ulkopuoliseen tahoon ja ratkaistaan ne eristäytymällä, sulkemalla pois tuo taho, ”ne” eroon ”meistä”.

Millä pirulla te estätte talouskriisit ja ekokatastrofit sekä niistä johtuvat konfliktit, joilla on oikeasti vaikutusta hyvinvointiimme? On aika unohtaa persu-agenda ja keskittyä todellisiin ongelmiin niin globaalilla kuin paikallisellakin tasolla. Nyt >kirkkovene< oikeesti!

Ei ole varaa tällaiseen epärealistiseen umpimielisyyteen eikä myöskään maahanmuuttokriittisten kalasteluun toisiin puolueisiin. Myös Perussuomalaiset voisivat unohtaa tämän läpinäkyvän sonnansuollon ja ryhdistäytyä antamaan todellisen panoksen yhteiskunnan hyväksi, lunastaa mandaattinsa.


Unohtakaa vihapuheen puolustajat

Nuivan vaalimanifestin allekirjoittajia ja niiden kannattajia nimittää nuivalaisiksi. Kyse on siitä osasta Perussuomalaisia ja heidän äänestäjiään, joka on profiloitunut erityisesti maahanmuuttokriittisinä. He ovat osittain samoja kuin ne henkilöt, jotka jakavat Hommaforum-verkkopalstalla esiintyvän ideologian ja joiden keskeisenä toimijana on nähty Jussi Halla-aho (ideologian nimittäminen halla-aholaisuudeksi rajaa sen kuitenkin liian kapeaksi.).

Heitä on erityisesti syytetty ns. vihapuheesta. Mutta mitä on vihapuhe?

Vihapuheen käsite ei ole suomalaista alkuperää, vaan ns. ”hate speech” on yleisesti tunnettu ilmiö. Suomen kielessä on kuitenkin tärkeä huomata, että kyse ei ole ”anger speechistä”, vihaisuuspuheesta. Vihapuheen ei tarvitse olla erityisen vihaisen tuntuista. Eikä viha-käsitekään painota välttämättä aktiivista pitkäkestoista tunnetta, vaan pyrkimystä vieroksuntaan, sen suuntaista asennetta tai ideologiaa.

Mutta vihapuhe ei ole pelkästään yksittäisissä ilmaisuissa, niiden sisällössä tai muodossa, vaan myös kontekstissa. Tässä ei ole mitään kummallista, sillä jokaisen kirjoituksen ja puheen sanoma ja tarkoitus riippuu sen käyttöyhteydestä.

Niin ollen näennäisen neutraali, analyyttinen ja tunteita suoraan ilmaisematon, esimerkiksi tilastoja luotaava katsaus voi olla agitoivaa vihapuhetta, jos se osallistuu vihapuhekeskusteluun tukien suorempaa vihapuhetta. Tämä ei välttämättä riitä juridiseksi määritelmäksi, mutta oikeudellis-eettiseksi kyllä.

Jos lukijat jo ennalta ja asiayhteydestä tietävät, millaista ideologiaa jokin kirjoitus tukee, ei sitä tarvitse todistaa sen sisällöstä, sananvalinnoista tai muodosta. Ideologinen konteksti riittää. Jos ei halua tukea sitä keskustelua, vaan ennemminkin rauhoittaa keskustelua faktapohjaisemmaksi ja useille näkökulmille ja ratkaisuehdotuksille avoimeksi, niin silloin pitää sanoutua selkeästi irti kontekstista.

Samoin nimitys ksenofobia ei tietenkään viittaa nuivalaisten kliinisesti todettuun psyykkiseen tilaan, vaan ennemminkin tämä kirjaimellinen muukalaisvieroksuvuus luonnehtii nuivalaisuutta, keskustelu- ja mielipidekulttuuria, ideologiaa.

Kun siis James Hirvisaari parahtaa kysymään, miten vihapuhe eroaa Perussuomalaisiin kohdistuvasta henkilöivästäkin kritiikistä, ero on rasistisen kontekstin ja poliittisen haukkumiskontekstin välinen. Ero on se, että maahanmuuttaja ei voi valita alkuperäänsä tai ihonväriään tms. mutta suomalainen voi valita poliittisen mielipiteensä. Kritiikki mielipiteitä kohtaan on oikeutettua, vaikka asiakeskustelussa tulee tällöinkin välttää henkilöintiä. Toisin kuin Hirvisaari ajattelee ”persu” ei ole sanana sen kummempi kuin ”demari”, ”kokkari”, ”kepulainen” tai ”vassari”, mutta rasistiset haukkumanimet ovat tietenkin aivan toista vakavuusastetta.


Unohtakaa nuivismin argumentit

Mitä on nuivalaisten maahanmuuttokritiikki? Sen ytimessä on väärinkäsitys positiivisesta syrjinnästä, joka on jo moneen kertaan kumottu (esim. täällä).

Positiivisella syrjinnällä todella yritetään tasoittaa ihmisten erilaisia lähtökohtia, mitä nuiva vaalimanifestikin peräänkuuluttaa: ”Suomen tulee olla tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa noudatetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa. Tasa-arvoa ei ole se, että kaikki tulevat maaliin yhtä aikaa, vaan se, että kaikki saavat lähteä liikkeelle samalta viivalta ja yhtä aikaa.” Niinpä. Silti seuraavissa virkkeissään manifesti sanoutuu irti vähemmistöjen positiivisesta erityiskohtelusta. Samoin Halla-aho ei tunnu huomaavan, että lähtökohtien erilaisuus ei ole vain oletettu piilorasismi.

Pakolaisen ja suomalaisen mahdollisuuksissa vallitsee kuitenkin tosiasiallinen epätasa-arvo. Lähtökohdissa on kokonaisten maailmojen ero.

Siinä kun suomalaissyntyinen on saanut yhteiskunnan tukea pienestä pitäen ja ohjausta oikeanlaiseen ammattiin sekä pystynyt luottamaan viranomaisiin jne., niin pakolaisella on aivan toiset olosuhteet. Hän on nyt vastoin tahtoaan vieraassa maassa, johon hänen ammattinsa ei ehkä alkujaankaan sovi. Hänellä ei ole työtodistuksia, kontaktiverkostoa, oikeaa kieltä, ei paljoa tuttavia eikä omaisuuttakaan.

Kyse on tämän lähtökohtaeron tasaamisesta. Esimerkiksi työtodistusten tai ansioluettelon vertailu on mielekästä vain, jos hakijoilla on aina ollut likimain samat oikeudet saada työtodistus ja samat mahdollisuudet kartuttaa ansioluetteloaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että pitäisi palkata epäpätevä, vaan että pitää kouluttaa päteväksi. Eikä tämä suoraan tarkoita kiintiöitäkään: työhönoton lopputulosta tasataan vain siksi, että lähtökohtien tasaus on käytännössä mahdotonta.

Maahanmuutossa on ongelmia ja siinä saa esittää kritiikkiä. Mutta vihapuheella on juuri se ominaisuus, että asiallisesta kritiikistä tulee mahdotonta, koska kritiikki saa asiattomuuden leiman. Niinpä se ei juuri koskaan vastaa faktoihin perustuvaan vastakritiikkiin, vaan ainoastaan inttää tarkoitushakuisen suppeaa tai vääristeltyä tietoa.

Kenenkään mielestä maahanmuutto ei ole ongelmaton asia. Maahanmuuttokritiikin tekee kuitenkin maahanmuuttajakriittiseksi sen, että ongelma henkilöidään: ongelma ei ole maahanmuutto ja muuttajan sopeuttaminen yhteiskuntaan, vaan, että muuttaja on yhteiskuntaan sopimaton. Vaikka jotkin yksilöt olisivatkin lähes täysin mahdottomia sopeuttaa pohjoismaisen hyvinvointivaltioon ja sen lakeihin, jopa siitä johtuen, miten he tulkitsevat kulttuurinsa, niin on olemassa kaksi seikkaa, joka kuitenkin kieltää nuivalaisuuden. 1) sitä ei todisteta henkilöimällä ongelma etukäteen tai tilastotiedollakaan, vaan ainoastaan osoittamalla yhteiskuntakelvottomuuden lähes väistämätön ja korjaamaton syntymekanismi henkilön kulttuurista tms. ja 2) sitä varten meillä on rikoslaki ym., ei maahanmuuttolaki, eli toisin sanoen, jopa paatunut rikollinenkin voi olla ansainnut turvapaikan, koska kriteerit ovat erit.


Unohtakaa persut

Populismi ja maahanmuuttokriittisyys sopivat yhteen niin monessa Euroopan maassa, koska niiden logiikka on sama.

Perussuomalaisten agendana on vedota tavallisen kansalaisen oikeudentuntoon ja elinpiirin rajallisuuteen. Kun omaan lähipiiriin ei kuulu tiettyjä vähemmistöjä tai kun mielipideympäristö on rajautunut, on helppo ajatella ongelmat ”meidän” ulkopuolelle. On siis eristäydyttävä tuosta pahasta maailmasta, esimerkiksi Euroopan Unionista tai pakolaisista - senkin vuoksi, että silloin ei tarvitse vaivata aivojaan ajattelemalla, miten asiat ovat kytköksissä toisiinsa, saati toimia maailman parantamiseksi.

Kun tarpeeksi karkeasti yleistää, ratkaisut näyttävät paljon helpommilta ja selvästi oikeutetuilta. Yhtä aikaa voidaan, sen kummempia ajattelematta, olla kaiken oikeudenmukaisuuden ja kannustavuuden puolella, selittämättä miten nämä tuodaan yhteen. Lain säätäminen ja budjetista päättäminen perustuvat juuri siihen, että otetaan huomioon maailman monimutkaisuus ja asioiden toisiinsa vaikuttavuus, vaikka joudutaankin aina tekemään jonkinasteinen yleistys lain kirjaimeksi ja budjetin rahavirroiksi.

Varmasti monet PS-poliitikot uskovat agendaansa. Sehän näyttää olevan laajalti kansan haluamaa sekä tuovan heille kannatusta ja valtaa. Eihän se voi olla väärässä. Silti kuitenkin kyse on tästä: esitetään epäkohtia, ja ratkaisuiksi niihin, että epäkohta on poistettava, ja näin saadaan valtaa.

Vaalivoitto johtui myös siitä, että Keskustan äänestäjät etsivät uutta puoluetta, joka ei olisi niin kepuli, ei vaalirahoitussotkuja, ei samaa ylimielistä retoriikkaa. PS:lla on sentään vastauksia, ymmärrettäviä vastauksia, jotka ratkaisevat vaikeat asiat julistamalla, etteivät ne olleetkaan niin vaikeita ja monimutkaisia.

Perussuomalaiset ovat niitä Titanicin orkesterimuusikoita, joiden mielestä laiva uppoaa, koska orkesterissa on liikaa ongelmallisia henkilöitä.


Keskittykää todellisiin ongelmiin

Halla-aho perää hyödyllisyyden perään. Ontuvin argumentein, kuten on osoitettu.

Kaikkein ontuvinta kuitenkin on, ettei Perussuomalaisten omasta politiikasta tai nuivismista ole sen parempaa hyötyä yhteiskunnalle. Päinvastoin. Se ei selvästikään pureudu ongelmiin kovin syvälle, vaan yksinkertaistaa ja yleistää ja vakuuttaa maailman muuttumattomuutta. Se lakaisee maton alle, keskittyy sivuasioihin ja oireisiin. On veronmaksajien rahojen haaskausta opettaa jollekin, mitä sanoja sopii käyttää ja mitä ei. On Suomen kansainvälisen painoarvon kannalta haitallista ehdottaa Kreikkaan sotilasjunttaa, olipa sitten (jälkikäteen) tosissaan tai ei.

Todellisuus on väärällään oikeita suuria ja toisiinsa kytkeytyviä ongelmia. Ilmastonmuutoksen torjunta. Nälänhädässä auttaminen. Sotien ehkäisy. Kulutuskulttuurin hillitseminen. Pikavoittoja etsivä pääoma. Markkinatalouden taipumus kupliin. Öljyn loppumisen vaikutusten ennakointi. Kv. elintarvike- ja vesitalous ja spekulaatio. Ydinjäte. Maailman talousrakenteiden muuttaminen ympäristöystävällisempään ja solidaarisempaan suuntaan. Taloudellisen jälki-imperialismin vaikutusten hillitseminen. Naisten aseman parantaminen maailmanlaajuisesti. Tyttöjen koulutus kehitysmaissa. Rahoitusmarkkinavero. Historiallisten jännitteiden lieventäminen. Vapauden ymmärtäminen mahdollisuudeksi osallistua yhteisen mielekkyyden etsimiseen, kilpailutotalitarismin valintamyymälävapauden sijaan.

Maailma ympärillämme muuttuu, vaikka työntäisitte päänne pensaaseen. Ja pään pensaaseen työntäminen vain lisää jännitteitä.

Tervemenoa unhoitukseen.

2 kommenttia:

  1. Vielä vihapuheen määrittelystä:

    Se, että jotain sanaa, kuten "vihapuhe", käytetään poliittisena välineenä tai aseenakin, ei tarkoita sitä, että sille pitäisi löytyä määritelmä laista. Toisin sanoen, jos joku sanoo toiselle poliittisessa tarkoituksessa, että tämän puhe on "asian vähättelyä", "roskapuhetta", "riidanlietsontaa", "halveksuntaa" tai "silkkaa eristiikkaa" tms. ei tarkoita 1) että hän olisi vielä säätämässä sananvapautta rajoittavaa lakia eikä 2) että tämän määritelmä pitäisi löytyä laista. Laissa ei suinkaan ole kaikkien asioiden määritelmiä, vaan laki vaatii aina tulkintaa, ja sellaisena se joutuu aina käyttämään sanoja, joita on vaikea määritellä.

    Samoin toiseen suuntaan: lailla ei ole yksinoikeus sanojen käyttöön ja määrittelyyn. Se mitä laissa tarkoitettaisiin jollain sanalla, ei välttämättä kuitenkaan vastaisi sitä, miten sitä käytetääna arkikielessä. Arkikielessä käyttö on yleensä laajempaa ja vapaampaa. Edelleen, tämä ei tarkoita, etteikö jokin käsite olisi tarkemmin määriteltävissä lain tai muun säännöstön kontekstissa, käyttipä arkikieli sitä miten hyvänsä. Mikään ei estä ryhtymästä määrittelemään, jos sille on tarvetta. Jos kansanaedustajat riittävästi haluavat, että vihapuheesta tulee rikosnimike, silloin he tietenkin joutuvat sitä määrittelemään. Toistaiseksi melko harva on kuitenkaan ehdottanut sitä rikosnimikkeeksi, vaan ainoastaan moraalisesti tuomittavaksi, joten juridiikan mielenkiinnon pitäisi ehkä loppua tähän, ainakin toistaiseksi.

    Vihapuhe-sanaa siis käytetään "rajoittamaan" sananvapautta vain moraalisessa, poliittisessa mielessä. Mutta samoin toimii käsite "ristiriitainen". Sekin sanoo, ettei vastapuoli voi sanoa noin, joskus pelkän logiikan kannalta, usein poliittisestikin. Itse asiassa kaikki puhe, poliittisesta puheesta puhumattakaan, on täynnä ilmaisuja, jotka ohjaavat ja rajoittavat toisen puhetta. Jo toisen puheen keskeyttäminen on sananvapauden rajoittamista. Samoin pitkään jaarittelu antamatta toiselle suunvuoroa.

    Vihapuhe-sana on toki siitä hankala, että se jossain määrin nojaa hieman toisenlaiseen kielikäsitykseen kuin analyyttiseen käsitemäärittelyyn. Vihapuhe on nimenomaan sanatekoja, toimintaa, kenties jopa kollektiivista toimintaa, jossa yksittäinen ilmaisu ei välttämättä toteuta mitään ennalta määrättyä tunnusmerkistöä. Kunnianloukkaus ja kansanryhmää vastaan kiihottaminen ovat nekin sanoilla toimimista, mutta niille voidaan antaa joitakin tunnusmerkkejä, ja juuri sen vuoksi ne voikin kirjata lakiin tuomioistuimen tulkittaviksi.

    VastaaPoista
  2. Ja sitten se "määritelmä", ja muutakin jatkoasiaa:

    Käsittääkseni yksittäinen vihapuheteko on osallistumista kollektiivisempaan vihapuheeseen. Kollektiivinen vihapuhe taas on etupäässä etnistä tai sukupuolista vähemmistöä (vähemmistö yhteiskunnalliselta vaikuttavuusasemaltaan, ei välttämättä lukumäärältään, esim. naiset tai alkup. eteläafrikkalaiset apartheidin aikaan) halveksivaa. Vihapuheeseen voi osallistua sinänsä neutraalilla tilastotiedolla tms. Konteksti ja puheteon tarkoitus ratkaisevat. Jos tarkoitus on tukea sellaista puhetta ja keskustelukulttuuria, joka kokonaisuutena, kollektiivisena lietsoo tai kiihottaa kansanryhmää vastaan, mutta joka yksittäisiksi teksteiksi pilkottuna ei täytä rikoksen tunnusmerkistöä, niin että joku yksityishenkilö tai edes keskusteluverkon ylläpitäjä joutuisi siitä vastuuseen, niin ainakin silloin kyse on vihapuheesta.

    Vihapuhetta on herkästi myös se, että pohjustetaan tällaista kiihotusta, luodaan sille tarkoituksellisesti otollista maaperää. Tämä voi tapahtua esimerkiksi siten, että sanoilla konstruoidaan merkitysyhteyksiä ja vahvistetaan ajattelumalleja (tai diskursseja, vakiintuneita kielenkäyttöreitistöjä) niin, että vieroksunta ja halveksunta tulee merkityksellisemmäksi ja toisin ajattelu vaikeammaksi. Kuten yllä totean tämä tapahtuu yleistämällä, henkilöimällä ja ehdottamalla eristämistä.

    Se, että vihapuheen harjoittajat vetoavat sananvapauteensa on kaikkiaan asian retorista juridisoimista, koska harva vihapuhe-kritiikki on ehdottanut vihapuheen muuttamista laittomaksi. Kyseessä ei ole laki- vaan arvo- ja vastuukeskustelu. Sananvapauteen vetoaminen voitaisiin yhtä hyvin kääntää vastaavasti muiden sananvapauden (kritiikin) rajoittamiseen tähtääväksi. Samoin tietysti vihapuhe-kritiikki voidaan mieltää itsekin vihapuheeksi. Tällainen retorinen kääntely ei kuitenkaan edistä argumentointia, vaan lukitsee tilanteen.

    Mielipiteet eivät ole vain mielipiteitä, vaan niihin sisältyy aina halu saattaa muut samalle kannalle ja siis myös itsensä alistuminen muiden kritiikille. Ts. mielipiteet ovat vain argumentoinnin välietappeja ja niistä pitää pystyä keskustelemaan ja ottamaan kritiikki vastaan. Vain huolellinen argumentointi voi ottaa myös retoriikkaa ja provosointia käyttöönsä. Muuten retoriikka vain jumittaa tilanteen.

    Omasta näkökulmastani näyttää siltä, että Perussuomalaiset ovat taipuvaisempia tällaiseen pelkkään retoriikkaan ja kritiikin ohittamiseen, eli en ole vain perustellusti eri mieltä heidän kanssaan, vaan näkisin, että he eivät kunnioita argumentoinnin sääntöjä. Siksi: unohtakaa persut - koska he ovat unohtaneet argumentoinnistaan kritiikkiin vastaamisen.

    VastaaPoista