perjantai 22. huhtikuuta 2011

Ihmisarvon aksiomaattisuudesta

Vastaus Jussi Halla-ahon tekstille "Ihmisarvosta" (13.4.2005)

Jussi Halla-aho: ”Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia.

Yritän.
Mutta miksi vaivautua? Miksi yrittää keskustelua melkeinpä naiivin tosissaan, kun kirjoittaja itsekin välttelee sitä? Tämäkin selvinnee jäljempänä.
Puutun vain kuuteen keskeiseen aiheeseen:

1) Tasa-arvon ja ihmisarvon käsitteestä ei voi johtaa sitä, että nämä olisivat mitattavia suuruusarvoja. Esimerkiksi tasa-arvon käsitteellinen alkuperä ei suinkaan ole käsitteessä aequivalentia, vaan käsitteessä aequalitas. Se siis tarkoittaa tasaisuutta ja yhtäläisyyttä eikä viittaa arvon käsitteeseen.

2) Välinearvoa ei voi mitata ylikulttuurisella tavalla. Suhteuttaminen "yhteisön heikkouteen" tai "vahvuuteen" ei ratkaise tätä mahdottomuutta vaan tuo vain lisää kulttuurisidonnaisia käsitteitä mukaan. Miksi tämän mittaamisen lähtökohdat olisivat aksiomaattisia? Miksi olisi aksiomaattista suhtautua ihmisiin välineinä alunperinkään? ”Lienee aksiomaattista (pun intended), että myönnettäessä väitteille aksiooman statusta pitäisi olla erityisen varovainen.

3) Ihmisen tasa-arvoisuus lähtee tietenkin sen kysymisestä, mitä on ihmisyys sinänsä, ts. miten ihmiset ovat samanlaisia, ja sikäli se on jo "tähtiin" kirjoitettu, että meillä on tämä käsite "ihminen", joka tarkoittaa meitä itseämme.
                      Juuri tämän vuoksi on esimerkiksi väärin olettaa naisten sieluttomuus (jota ei käsittääkseni koskaan teologisesti hyväksytty, vaan sitä koskeva kysymys esitettiin myöhäisantiikissa retorisesti, juuri "aksiomaattisesti" (ja reductio ad absurdum -menetelmällä) naisten tasa-arvon oikeuttamiseksi; tyyliin "Vaikka ajatte naisten aseman väheksymistä, niin ettehän te voi väittää, ettei naisilla olisi sielua. Vai oletteko sitä mieltä todella? Onko naisilla sielu vai eikö ole?").
                      Mitä sitten on ihmisyys? Emme voi kysyä tätä intressittömän objektiivisesti ulkopuolelta, koska olemme ihmisiä. Itse asiassa jo tämä kysymisen mahdollisuus ja sen perusmotiivi on ihmisyyteen perustuvaa. Meitä ihmisiä yhdistää, että kukaan meistä ei tiedä ihmisen olemusta tai oman elämänsä tarkoitusta sellaisella varmuudella, että voisi vain sitä suoraan toteuttaa – jos tietäisimme, olisimme koneita, jotka eivät edes ehtisi kokea tarkoituskysymyksen mahdollisuutta, vaan toteuttaisivat vain annettua ohjelmaa. Toki tämä kysymys on ahdistava, ja siksi sitä paetaan yleensä johonkin ulkoa annettuun lopulliselta tarkoitukselta näyttävään, ohjelmallisehkoon toimintaan. Silti tämä kysymys, tai sen synnyttävä tarkoituksen puute, on kaiken toiminnan perusmotiivi: mikä mieli tällä tai tuolla tehtävällä on, mikä mieli elämällä, miten oikein olisi oltava, mitä pitäisi tehdä, millä perusteella...
                      Jokaiselle meistä tämä kysymys elämän tarkoituksesta aukeaa äärettömän arvokkaana. Olemme ainutkertaisia äärettömän arvokkuuden mahdollisuuksia aivan arkisissakin teoissamme. Itse ei voi ulkopuolelta mitata tai määritellä toisten arvokkuutta, alistaa omalle arvioinnilleen, koska toinen voisi vastaavasti määritellä itsen. Sen vuoksi on ilmeistä ja aksiomaattista, että ihmiset ovat ihmisyydessään tasa-arvoisia. Siis juuri siksi, ettei tätä arvoa voi mitata!
                      Nyt voi huomata, että tämä oli aksiomaattista alunperinkin: juuri siksi, ettei ihmisten tasa-arvoisuutta voi mitenkään mitata ja täten varmistua arvon suuruuden samuudesta, pitää hylätä koko mittaamispyrkimys. Yksi tapa ilmaista tämä mittaamispyrkimyksen mahdottomuus on sanoa: ihmiset ovat tasa-arvoisia, kaikilla on ihmisarvo. Tasa-arvo tarkoittaa ihmisarvon mittaamattomuutta (sekä kieliopillisessa, että vakiintuneessa merkityksessään).
                      Tästä seuraa tietenkin tarve määritellä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Tähän määrittelyyn väistämättä tulee mukaan kulttuurisidonnaisia käsityksiä, mutta tämä ei tarkoita, että määrittelyyn ei tulisi ryhtyä, vaan päinvastoin, että sitä tehdään joka tapauksessa ja se säilyy ihmiskunnan yhteisenä tehtävänä, jonka juuri sen vuoksi täytyy ottaa kaikki tasa-arvoisesti huomioon. Elämän tarkoitusta pitää etsiä yhdessä, kaikkien ihmisten kesken, jo käytännön toiminnalla ja sen perusteluissa. Samalla pitää jatkuvasti epäillä, että mikään tarjottu vastaus (uskonnollinen, poliittinen, filosofinen tms.)  olisi oikeastaan mikään lopullinen, vaan tarkoitettu kysymyksen edelleen kehittelyksi.

4) Välinearvo liittyy välineiden käyttöön, siis työhön, ei henkilöihin.

5) Kielentutkimisella, taiteella, politiikalla, luonnontieteellisellä perustutkimuksella, humanistisilla tieteillä jne. on välinearvonsakin (johon ne eivät kuitenkaan tyhjene). Kielentutkimus auttaa ymmärtämään toista kieltä ja parantaa ihmisten välistä kommunikaatiota. Taide vapauttaa viestintää ja todellisuuteen suhtautumista urautuneista tavoistaan ja avaa uusia mahdollisuuksia ihmisten ja todellisuuden kohtaamiseksi. Politiikkaa tarvitaan, jotta yhteiskuntajärjestelmä toimisi, jotta säädettäisiin yhteisiä pelisääntöjä ja tavoitteita. Perustutkimusta tarvitaan, sillä ilman sitä soveltava tutkimus ei voi edes alkaa eikä myöskään edetä.
                      Taiteellis-humanistis-filosofisen työn keskeinen anti on juuri siinä, että ihmisarvon sisällön ja elämän tarkoitusten kehittely jatkuu ja pysyy auki. Ne pyrkivät vapauttamaan ihmiset elämän tarkoituksen keskinäiseen etsimiseen. Niiden tehtävänä on myös kääntää ja tulkita tarjotut vastaukset takaisin ihmisarvokysymyksen edelleen kehittelyiksi. (Siksi myös tämä kirjoitus, jossa yritän vain tulkita Halla-ahon Ihmisarvosta-kirjoitusta tällä tavoin.) Siksi ne ovat uhka poliittiselle ideologialle ja tämä pyrkiikin usein valjastamaan ne omaan käyttöönsä tai muulla tavoin hallitsemaan niiden kriittistä potentiaalia.

6) Jos kirjoittaja ei enää selittele melko tuoreita kirjoituksiaan, hän voisi kuitenkin yrittää selvittää, miksei selittele, mitä hän muistaa tarkoittaneensa, miten teksti kuuluisi tulkita asiayhteydessään, miten hänen ajattelunsa on sittemmin muuttunut ja miksi.
                      Tämä kuuluu julkisen keskustelun ja mielipidevaikuttamisen edellytyksiin ja oman sananvapauden myötä lankeavaan vastuuseen – siis Jussi Halla-ahon ihmisarvoon.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä tekstistä. Itse yritän kovasti lukea George Katebin Human Dignityä, joka on myös mielenkiintoinen aiheesta.

    VastaaPoista